Commu ja Loimua järjestivät ohjelmaa lapsiperheille Hämeenlinnassa

Yritysten vapaaehtoistyö yleistyy – Loimua järjesti ohjelmaa lapsiperheille

Joukko Loimuan työntekijöitä vietti kesäpäivän vapaaehtoistyön merkeissä ja järjestivät ohjelmaa Hämeen Setlementin Puistoruokailun lapsiperheille. Lähialueen lapset pääsivät muun muassa heittämään saapasta, etsimään aarteita ja kokeilemaan perinteisiä pihaleikkejä. Päivään osallistui yli 70 lasta vanhempineen.

 

Puistoruokailuun osallistunut Lindemanin perhe ja Valle -poika tykkäsivät erityisesti onginnasta ja taikahiekalla leikkimisestä. Perhe viihtyi erilaisten leikkipisteiden parissa koko päivän. Myös 8 -vuotias Lauha vietti koko päivän askarrellen ja saapasta viskoen. Hän sai poskeensa kasvomaalauspisteellä perhosen.

 

4-vuotias Matias piirteli katuliiduilla ja sai poskeensa hämähäkki -tatuoinnin. 

”Pyöräilimme tänne pitkän matkan päästä ja oli kiva huomata, että ruokailun lisäksi lapsille oli paljon ohjelmaa”, Matiaksen äiti, Janika Kulovirta kertoo.

Lauha 8v sai poskeensa perhosen ja vietti koko päivän Puistoruokailussa.

Tempaus oli osa Loimuan uutta sosiaalisen vastuullisuuden ohjelmaa, jossa yrityksen työntekijät voivat tempausten merkeissä käyttää työaikaansa vapaaehtoistyöhön. Loimua on ensimmäinen yritys Suomessa, joka alkoi käyttää auttamisen sovellus Commua yrityksen vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Ensimmäinen auttamisen tempaus järjestettiin ystävänpäivän tienoilla, kun Loimuan työntekijät jalkautuivat auttamaan Commun käyttäjiä esimerkiksi puusavotassa ja ruoanlaitossa.

 

”Päivä onnistui erinomaisesti. Me vapaaehtoiset nautimme päivästä ja näytti siltä, että myös lapset viihtyivät hyvin”, kertoo Loimuan viestintäpäällikkö Hanna Sauroja, joka veti ongintapistettä.

Loimuan työntekijät maalasivat kasvomaalauksia ja tatuointeja lähialueen lapsille.
Hämeenlinnalaiset pojat saivat käsiinsä komeat tatuoinnit Loimuan pisteellä.

Järjestöjen ja yritysten yhteistyössä paljon kehitettävää

Järjestöjen ja yritysten välinen yhteistyö on perinteisimmillään sponsorointia. Yritykset alkavat enenemässä määrin tarjota työntekijöilleen mahdollisuutta tehdä vapaaehtoistyötä työajalla lähialueen järjestöissä. Hämeen Setlementti on yksi Kanta-Hämeen suurimmista järjestötoimijoista ja innoissaan trendistä.

 

Meille jäi todella hyvä fiilis tästä tempauksesta, tämä oli äärettömän tärkeä avaus yhteistyökuvioille”, kertoo Hämeen Setlementin vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Laura Kujala. ”Ylipäätään se, että yritykset tarjoavat työntekijöilleen mahdollisuuden tehdä vapaaehtoistyötä työaikana, on edistystä. Auttamisella on valtavat vaikutukset niin työhyvinvointiin kuin järjestöjen arkeen.”

Askartelupisteellä tehtiin aarrekarttoja, viirejä ja maalauksia.

Auttamisen tempaukset tuovat vaihtelua työpäiviin ja mahdollistavat merkityksellisiä kohtaamisia alueen asukkaiden kanssa. 

 

”Meille on tärkeää näkyä ja vaikuttaa paikallisesti. Sloganimmekin mukaan Saamme lämmön elämään, toivottavasti myös nämä tempaukset edesauttavat sen toteutumista.”, Sauroja kertoo.

Yhteistyö välillä mahdollisti päivän. Vasemmalta Karoliina Kauhanen (Commu), Kati Liikonen (Hämeen Setlementti) ja Loimualta Anne Aaltonen, Seija Hakio, Karoliina Kärkäs, Sini Tamminen ja Hanna Sauroja
Yhteistyö välillä mahdollisti päivän. Vasemmalta Karoliina Kauhanen (Commu), Kati Liikonen (Hämeen Setlementti) ja Loimualta Anne Aaltonen, Seija Hakio, Karoliina Kärkäs, Sini Tamminen ja Hanna Sauroja

Oletko kiinnostunut tuomaan auttamisen osaksi yrityskulttuuriasi? Lue lisää Commun yrityspalveluista ja ota meihin yhteyttä!

Tykkäsitkö blogista? Jaa se kavereillesi! Share this with your friends!