Yhdistykset toimivat tärkeänä linkkinä asukkaiden ja kunnan välillä

Suomen yhdistysten ja kuntien välinen yhteistyö on hyvinvointialueiden myötä kovassa muutoksessa. 16 300 asukkaan Janakkalan kunta valmistautuu muutoksiin kehittämällä kunnan ja alueen yhdistysten vuorovaikutusta ja yhteistyötä jatkuvasti. Vuonna 2021 julkaistussa kunnan ja alueen yhdistysten välisessä käsikirjassa korostetaan yhdistysten tärkeyttä kunnan voimavarana.

 

“Järjestöt ovat kaikille Suomen kunnille elintärkeitä toimijoita”, kertoo Leena Joutsenniemi Janakkalan kunnan viestinnästä. ”Kunnissa eri järjestöt toimivat kaikkien toimialojen rinnalla täydentäen kunnan palveluita. Lisäksi järjestöt tarjoavat kunnan asukkaille yhteisön ja vaikuttamisen kanavan, sekä mielekästä tekemistä.”

Janakkalan kunta kehittää vapaaehtoistoimintaa Commu -sovelluksen avulla, commuapp (3)
Yhdistykset parantavat kunnan elinvoimaa muun muassa järjestämällä talkoita. Jättipalsamitalkoissa hävitettiin viheliäistä tulokasta Myllyojalta.

Miten hyvinvointialueet vaikuttavat kuntien ja yhdistysten yhteistyöhön?

Kun Suomessa rakennetaan uusia hyvinvointialueita, muutokset heijastuvat suoraan kuntien ja järjestöjen yhteistyöhön. Alkuvuodesta 2022 aikajana muutoksille on vielä epäselvä, mutta yksi asia on kristallinkirkas. Uudistus vaatii yhteistyötä.

 

“Kaikki kunnat ovat uuden tilanteen edessä, sillä meillä on samat asukkaat kuin tulevilla hyvinvointialueilla. Vielä on epäselvää, miten esim. sote-puolen yhdistysten viranomaisyhteistyö rakennetaan”, Joutsenniemi kertoo. “Emme voi rakentaa muureja kunnan ja hyvinvointialueen väliin vaan meidän pitää tehdä yhteistyötä limittäin ja lomittain kaikki kolme, yhdistyskenttä, kunta ja hyvinvointialue”

 

Yhteistyön tärkeyttä korostaa myös Hämeen Setlementti, joka on Kanta-Hämeen suurimmista järjestötoimijoista. Toive on, että kunnat ja hyvinvointialueet hyödyntäisivät järjestöjen asiantuntemusta jo sote-uudistuksen valmisteluvaiheessa.

 

 “Järjestöt ovat äärimmäisen hyvä linkki kunnan ja asukkaiden välillä. Järjestöjen palveluiden ja vapaaehtoistoiminnan kautta saamme asukkaiden äänet kuuluviin,” Hämeen Setlementin kehittämispäällikkö Marianna Roine kertoo. “Lisäksi näen, että järjestölähtöisen auttamisen, vertaistuen ja vapaaehtoisten rooli ammattilaisten rinnalla tulee olemaan todella merkittävä.”

Janakkalan kunta kehittää vapaaehtoistoimintaa Commu -sovelluksen avulla, commuapp (2)
Paikallinen yhteistyö korostuu hyvinvointialueiden myötä. Paikalliset urheiluseurat talkoilivat Turenkiin kuntoportaat OP Janakkalan rahoituksella

Popup -vapaaehtoisuuden kasvava trendi koskettaa myös kuntia

Yhteisöllisyyden edistäminen ja yksinäisyyden vähentäminen omassa kunnassa on yksi Janakkalan jatkuvista tavoitteista. Joutsenniemi on nähnyt, miten pandemia -aikana yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen tarve ja kiinnostus vapaaehtoistoimintaan on lisääntynyt. Kuitenkin samanaikaisesti järjestöt kipuilevat jäsenpulasta. Kyse on valtakunnallisesta ilmiöstä ja popup -vapaaehtoistoiminnan trendistä. Taloustutkimuksen teettämän kyselyn mukaan joka kolmas suomalainen tekisi lisää vapaaehtoistyötä, jos tarjolla olisi lyhytkestoisia ja kertaluonteisia tehtäviä.

 

“Meillä on kova tahtotila auttaa alueemme yhdistyksiä kehittämään toimintaansa”, Joutsenniemi kertoo. “Kunnan roolina on toimia mahdollistajana ja siksi otimme muita rohkaistaksemme Commu -sovelluksen käyttöön.”

Commu -sovelluksen kautta yhdistykset voivat tarjota vapaaehtoistyön mahdollisuuksia ja markkinoida toimintaansa lähialueen ihmisille. Yhteistyö on aluillaan, mutta Joutsenniemi näkee Commun vastaavan hyvin popup -vapaaehtoisuuden kasvavaan kysyntään.

 

“Voimme tarjota erilaisiin tempauksiin popup -vapaaehtoisuuden mahdollisuuksia Commun kautta. Esimerkiksi keväällä 2022 suunnitelmissa on jälleen toteuttaa KuiSiistii! -siivoustalkoot ja etsiä vapaaehtoisia sovelluksen kautta. Tavoitteena on, että avun pyytäjä ja avun antaja kohtaisivat sovelluksessa.”

 

Oletko mukana yhdistyksessä ja haluaisit löytää toimintaasi lisää vapaaehtoisia? Tai oletko töissä kunnassa ja haluaisit edistää asukkaidesi hyvinvointia tarjoamalla popup -vapaaehtoisuuden mahdollisuuksia? Commun kautta popup -vapaaehtoistoiminnan organisointi ja markkinointi on helppoa. Lue lisää ja avataan teille maksuton organisaatiotili!

Commun tiimi Sami, Karoliina ja Ronnie join us at commuapp.fi
Commu -sovelluksen on rakentanut kolme nuorta yrittäjää. Lataa Commu maksutta sovelluskaupastasi!

Tykkäsitkö blogista? Jaa se kavereillesi! Share this with your friends!