Kun avun antaja tarvitseekin itse apua. Miksi avun pyytäminen on niin vaikeaa?
Äiti, yrittäjä ja somevaikuttaja Silvia Salakka huomasi tarvitsevansa apua arjessaan sairastuttuaan masennukseen. Siirtyminen auttajasta avun vastaanottajaksi vaati aikaa, kärsivällisyyttä ja läheisten tukea.
Tarvitsen apua, mutta miksi häpeän sitä?
Oma tarinani avun vastaanottamisen opettelussa alkoi aikuisiällä konkreettisesti vuonna 2017, kun oma mieli väsyi ja sairastuin masennukseen ison elämänmuutoksen myötä.
Oli myönnettävä, että tarvitsen konkreettista apua. Tarvitsin apua läheisiltäni arkisiin asioihin sekä ammattilaisilta keskusteluun. Lääkkeellisen avun vastaanotto tuntui myös isolta asialta ja muistan edelleen keskustelun ystävän kanssa jossa hän sanoi: ”Jos sun käsi on murtunut, etkö anna sitä kipsata jos se auttaa?” Samalla tavalla, mieleni oli murtunut ja tarvitsin siihen hetkellisesti hieman isompaa ”kipsiä” tukemaan paranemisprosessia.
Elämässä on tapahtunut paljon noiden vuosien jälkeen, olen saanut auttaa ja tullut autetuksi, isosti oman tyttären terveyshaasteiden vuoksi. Ja rehellisyyden nimissä, en tiedä miten olisin selvinnyt ilman apua.
Mitä tapahtuu, kun uskaltaa pyytää apua?
Oli kova paikka myöntää, etten pärjää ilman apua. Piti nöyrtyä. Piti ottaa apu vastaan.
Mitä tapahtui? Sain kokea konkreettista lähimmäisten rakkautta. Mitä pelkäsin? Pelkäsin, että minut nähtäisiin vain heikkouksien kautta. Miksi? Minulle oli kasvanut hassu ajatus, että olen ”kaikkivoipa” ja minä olen se auttaja, en avun vastaanottaja.
Ihan niin kuin toinen olisi toista parempi tai huonompi.
Uskon siihen, että ihmisille on luontaista auttaa ja tarjota apua. Auttamisesta tulee hyvä mieli. Kun saat tehdä jotain merkittävää pientä tai suurta, joka auttaa toista, koet olevasi hyödyllinen ja voit vaikuttaa teoillasi toisen elämään. Avullasi on suuri voima, vaikka teko olisi pieni.
Mutta entäs sitten, kun auttaja tarvitseekin apua? Itselläni on ollut kova oppikoulu siinä, että apua voi myös vastaanottaa sekä pyytää, eikä siitä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa. Avun pyytäminen ei tarkoita että olisit heikko vaan päinvastoin!
Olen monesti kyseenalaistanut itseäni, että miksi minusta tuntuu näin vaikealta ottaa apua vastaan, saati pyytää apua toisilta. Lopputulos on lähes aina sama. Olen tottunut ajatukseen että kyllähän mun pitää pärjätä. Ihan hölmö olettamus mikä on jostain opittu.
Miksi ihmisen pitäisi pärjätä ilman toisten apua?
Koen, että yhteiskuntamme on kehittynyt yhdessä tekemisestä yksin pärjäämisen suuntaan, eikä se ole kaunista katseltavaa. Me venytämme omia voimavarojamme liian pitkälle, kun apua pyytämällä saisi omaa taakkaa helpotettua.
Miten sitten päästä eroon ”minä pärjään” -ajatuksesta, että olisi helpompaa vastaanottaa apua? Itseäni on lohduttanut ajatus kun annan jonkun auttaa minua, annan heille auttamisen ilon.
On ehkä jopa hassua ajatella näin mutta ajatus auttoi minua. Itse rakastan yllättää ystäviäni sekä tuottaa hyvää mieltä ja auttaa. Jos naapurini sairastaa, voin käydä hänen puolestaan kaupassa. Pienellä teolla voi saada aikaan suuren helpotuksen. Ehkä yksi tapa auttaa on olla myös autettava.
Auttaminen ja avun vastaanottaminen on mielestäni Commu-sovelluksessa parasta. Se on tehty sovelluksessa helpoksi, ja välillä apua on myös helpompaa vastaanottaa tuntemattomalta. Olen Commun aktiivinen käyttäjä ja olen sovelluksen kautta saanut auttaa viemällä ruoka-apua sekä vastaanottanut apua psykoterapeutilta joka tarjosi omia palveluitaan tarvitsevalle.
Commussa kiteytyy mielestäni hienosti se, kuinka apu, pieni ja arkinen tai omaa ammattitaitoa hyödyntämällä voi auttaa toista, aivan korvaamattomalla tavalla.
Haluankin näillä saatesanoilla rohkaista jokaista pyytämään ja antamaan apua, arkista tai suurempaakin. Tehdään tästä yhteiskunnasta jälleen yhteinen missä huolehdimme toinen toisistamme.
Rakkaudella, Silvia Salakka
Commun kautta voit pyytää apua ja tarjoutua auttamaan arjen haastavissa tilanteissa. Pyydä apua rohkeasti, tarjoudu tueksi, lataa Commu nyt App Storesta tai Google Play -kaupasta ❤️